Oli kesäkuun puoliväli ja aurinko helotti taivaalla kuumana. Keltainen taksi ajoi suuren talon eteen ja pysähtyi, jättäen kyydistään nuoren naisen.
Hän oli nimeltään Georgianna Parker, vasta opiskelunsa suorittanut nuori naisenalku. Tahto muuttaa kotoa oli kova ja lehdessä ollut ilmoitus vapaasta kotiapulaisen paikasta oli houkutellut. Georgianna oli tarttunut tuumasta toimeen ja hyvästellyt perheensä ja ystävänsä ja muuttanut kaupunkiin nimeltä Sunset Valley. Georgiannan astuessa taksista hän näki valtavan talon. Hänelle oli tullut ilmoituksesta selväksi, että kyseessä oli varakas perhe, mutta hän ei tosiaan pikkukaupungin kasvattina ollut kuvitellut mitään näin suurta kartanoa.
Hänen matkalaukkunsa oli haettu jo aikaisemmin ja hänelle oli sanottu ettei ovikelloa täytynyt soittaa vaan sisään sai astua itsekseen. Pian ohi pyyhälsi joku työntekijä ja pyysi odottamaan hetken aulassa emäntää.
Hämillään talon suuruudesta Georgianna jäi seisoskelemaan aulaan toimettomana. Silloin rappusia alas laskeutui noin 40-vuotias vaaleatukkainen nainen, jonka meikki oli ehkä hieman suttuinen ottaen huomioon hänen varakkuutensa.
"Oletko sinä Georgianna?" Nainen kysyi ystävällisellä äänellä. Georgianna hätkähti hieman, sillä ei ollut kuullut tämän tulevan.
"Oi! K-kyllä, olen!"
Nainen esitteli itsensä Janni Eririkkaaksi ja toivotti Georgiannan sydämellisesti tervetulleeksi. Hän kertoi että hänelle oltiin varattu huone alakerrasta toisen apulaisen luota ja hänen tavaransa oltiin viety sinne valmiiksi.
"Toivottavasti viihdyt täällä", Janni hymyili. Georgianna hymyili pienesti takaisin jännittyneenä ja nyökkäsi.
"Uskon että viihdyn!"
Janni hymyili yhä ja katsahti sitten rannekelloonsa.
"Oi, onko kello jo noin paljon", hän huudahti. "Olen pahoillani, mutta minun täytyy lähteä nyt pilatekseen. Ei yhtään huvittaisi mutta tiedäthän... Naisen ei tulisi päästää itseään repsahtamaan! Ole kuin kotonasi ja jos sinulla on kysyttävää, mieheni on yläkerrassa työhuoneessa. Tai oikeastaan sinun on parasta mennä muutenkin esittäytymään. Hän taisi sanoa haluavansa esittäytyä." Nainen puhui paljon ja nopeasti ja Georgianna yritti nyökkäillä kohteliaasti. "Voi ja jos sinulla on jotain palkka-asioita, niistä kannattaa kysyä mieheltäni, minä en kanniskele rahaa tai ajattelekaan sitä pahemmin, se on niin kovin rahvaan omaista", hän jatkoi ja nyrpisti nenäänsä.
"Adios", hän sanoi sitten ja lähti ulos ennen kuin Georgianna sai sanaakaan suustaan. Tämä jäi yksin aulaan tuijottamaan hölmistyneenä naisen perään. Georgiannaa ujostutti uudet ihmiset ja jäi katselemaan aulan muovikukkaa mietteissään. Hän yritti kerätä rohkeutensa seuraavaa kohdetta, siis isännälle esittäytymistä varten. Hetken siinä seisoskeltuaan hän lähti nousemaan portaita ylös, askel askeleelta.
Georgianna koputti varovaisesti oveen. Sisältä kuului vastaus:
"Sisään!" Tyttö nielaisi ja astui sisään. Ovesta avautui suurehko toimisto, jonka seinillä oli suuret kirjahyllyt ja huoneen päässä kirjoituspöytä jonka päällä oli vain ruukkukasvi ja läppäri. Pöydän ääressä istui mies, katse näytössä. "Istuudu vain alas, laitan ensin koneen kiinni ja sitten voidaan jutella."
Hän istuutui alas odottelemaan miehen valmistumista. Varovaisesti hän yritti katsella tätä. Hänkin oli noin 40-vuotias, vaaleatukkainen ja puvusta päätellen melko hyvin työssään pärjännyt mies. Hänen kasvonsa näyttivät väsyneiltä, ja jokin niissä pelotti Georgiannaa.
Pian mies oli valmis ja nousi tuoliltaan. Hän pyysi Georgiannaa nousemaan myös. Georgianna esitteli itsensä ja kertoi tämän olevan hänen ensimmäinen työpaikkansa. Miehen tuijotus sai hänen olonsa epämukavaksi, ja yritti vältellä katsekontaktia. Tuntui kuin hän olisi nähnyt hänen vaatteidensa läpi. Mies pysyi hiljaa Georgiannan puhuessa ja vain nyökkäili mietteliäänä. Sitten, Georgiannan hiljetessä hän avasi suunsa.
"Olen herra Eririkas. Toivon että kutsut minua sillä nimellä", hän aloitti ja Georgianna nyökkäsi. Eririkkaan ääni oli käheä ja matala ja sopi hyvin hänen pelottavaan vaikutelmaansa. "Onko sinulla jotain kysymyksiä työstä ja työnkuvastasi", hän jatkoi.
"Itseasiassa... Haluaisin tietää paljonko palkkani on", Georgianna sanoi ujosti, katse lattiassa.
"Saat täältä ruoan ja asumuksen, joten palkkasi on 3 000 kuussa", mies vastasi hitaasti.
"Siis... Mitä? Niin paljon?!" Georgianna hämmentyi ja vahingossa katsoi miestä vihdoin silmiin. "Liittyykö työnkuvaani jotain rakettisuunnittelua jos palkkani on noin korkea?"
Herra Eririkas hymähti. Tyttö oli maalta, ei epäilystäkään. Muuten hän olisi ymmärtänyt mitä ilmoituksella todella tarkoitettiin..
"Työnkuvaasi kuuluu aika paljolti talouden ylläpitämistä.. mutta ennemminkin sen jäsenien tyydyttämistä eikä sen itsessään."
Georgianna kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. "Mitä tarkoitatte?"
Eririkas hymyili ja tuli tyttöä lähemmäs ottaen hänen kyynervarrestaan kiinni. "Pääset olemaan minun oma henkilökohtainen avustaja." Georgianna ei edelleenkään ymmärtänyt, ja Eririkas jatkoi: "Tiedäthän... Saat tehdä minusta iloisen.. Olen varma, että kaltaisesi nätti ja nuori tyttö pystyy siihen leikiten."
Georgianna alkoi ymmärtää, mistä tässä oli kyse. Mies päästi kätensä irti tämän kädestä ja alkoi hivellä hänen vaaleaa poskeansa. Hän antoi sormiensa liikkua Georgiannan huulille. Georgianna katsoi tätä peloissaan ja hämillään. Hän ei voinut ymmärtää oikein. Eririkas tulkitsi tytön ilmeen ymmärrykseksi ja nyökkäsi hitaasti samalla viekkaasti hymyillen.
"Olen varma, että tiedät nyt mistä on kyse. Annan sinun ajatella rauhassa, ryhdytkö leikkiin." Sitten hän ei enää sanonut mitään, irrotti vain otteensa Georgiannasta. Georgianna nielaisi ja sitten nyökkäsi epävarmasti. Hatarin askelin hän poistui huoneesta ja antoi jalkojensa viedä hänet huoneeseensa.
Huoneen oven perässään suljettuaan hän vajosi maahaan istumaan. Ajatus kurtisaanina olemisesta kuvotti häntä, ja ei voinut uskoa menneensä halpaan. Hän tunsi kyynelten pursuavan silmistään ja ripsivärinsä kirvelevän niitä. Sitten huoneen toinen ovi kävi.
Georgianna ei kehdannut nostaa katsettaan, mutta näki että tulija oli nuorehko mies. Ehkäpä toinen palvelija jonka kanssa hänen tuli jakaa huone?
Sanaakaan sanomatta poika tuli hänen luokseen tarjoten käsiään. Nostaessaan katseensa tämän kasvoihin Georgianna näki lempeän katseen ja hyväksynnän. Ihan kuin hän olisi kokenut saman kuin Georgianna äsken. Niin tyttö otti tämän käsistä kiinni.
"Kaikki on hyvin, ei hätää", poika kuiskasi.
